Skip to main content

Oksasen Puutarha on
suomalainen perheyritys

Viljelyä jo kolmannessa polvessa

Oksasen Puutarhan omistaa Juha Oksanen yhdessä poikiensa Villen, Ilkan ja Ollin kanssa. Perheyrittäjyys onkin puutarhalle tärkeä arvo tuoden toimintaan vastuullisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Toiminnan kehittäminen ja henkilökunnasta huolehtiminen ovat tärkeässä asemassa, sillä vuonna 2021 50 vuotta täyttänyt Oksasen Puutarha haluaa jatkaa toimintaansa myös seuraavat puoli vuosisataa. Omistajien aktiivinen rooli tuo lisäarvoa myös asiakkaille. Juha, Ville, Ilkka ja Olli ovat mukana yrityksen päivittäisessä toiminnassa, varmistaen näin henkilökohtaisesti, että yritys pystyy olemaan luotettava ja sitoutunut kumppani ja täyttämään asiakaslupauksensa tuotteiden laadusta ja toimitusvarmuudesta.

TUTUSTU KASVUTARINAAMME

Puutarhan historiaa

Salaatti – uusi vihannes Suomessa

Puutarhan tarina alkoi 1970-luvun alkupuolella, jolloin Iiris ja Kauko Oksanen ostivat tomaattiviljelyyn keskittyneen Koiviston tilan Paattisilta. Viljelykasvi vaihtui jo vuonna 1973 ennakkoluulottomasti keräsalaattiin, jonka viljelyä lisättiin nopeasti. Tuohon aikaan salaatti oli vielä uusi ja vähän käytetty vihannes Suomessa.

Keräsalaatti säilyi puutarhan pääkasvina aina vuoteen 1989, jolloin tuotantoon tuli ruukkusalaatti. Sen perässä seurasivat muut salaattilajikkeet, kuten tammenlehti-, Lollo Rosso- sekä jää- ja roomansalaatti. Vuonna 1996 yritysmuoto vaihdettiin osakeyhtiöksi.

Vihreitä valintoja ja Suomen ensimmäinen Laatutarha

2000-luku toi mukanaan suuria muutoksia kohti entistä kestävämpää kehitystä ja ympäristöystävällisempää tuotantoa. Vuonna 2007 puutarhan lämmöntuotanto muuttui täysin: uuden kiinteän polttoaineen laitoksen myötä raskasöljy vaihtui uusiutuvaan biopolttoaineeseen. Samana vuonna Oksasen Puutarhasta tuli kaikkien aikojen ensimmäinen Suomessa Laatutarha-auditoitu puutarhayritys, ja saimme Laatutarha-tunnuksen käyttöömme oikeutetusti numerolla yksi.

Vuonna 2012 siirryimme käyttämään kansainvälistä hyvien tuotantotapojen GLOBALG.A.P. sertifikaattia.

Kasvukausi jatkuu

Vuonna 2009 puutarha kasvoi yrityskaupan myötä, kun Oripäästä ostettiin toinen puutarha. Tuotantopinta-ala kasvoi 50 % ja samalla tuoteperheeseen liittyi aivan uusi jäsen, makea frisée -salaatti.

Investoinnit tuotannon kehitykseen ovat näkyneet tuotteiden laadussa ja tuotantovarmuutena. Vuonna 2010 yritys palkittiin vuoden parhaana kasvihuonevihannesviljelmänä Suomessa ja vuonna 2011 vastaanotettiin Vuoden Vihannestuottajan palkinto Kauppapuutarhaliitto ry:ltä.

Kasvu jatkui vuonna 2017 kun Oripään kasvihuoneita laajennettiin. Nykyään viljelypinta-ala on lähes neljä hehtaaria ja vuodessa tuotetaan yli 12 miljoonaa tuoretta ja maistuvaa salaattia ja yrttiä.

Oksasen Puutarhalla on vuosittain uusittava GLOBALG.A.P.-sertifikaatti. Se on kansainvälinen hyvien tuotantotapojen standardi, jonka pääpainot ovat elintarviketurvallisuudessa, tuotannon ympäristövaikutuksissa sekä työntekijöiden turvallisuudessa. Auditoitavan yrityksen toimintaa arvioidaan tutustumalla dokumentteihin ja tuotantotiloihin.

Lue lisää vastuullisista valinnoistamme