Korianteri on peräisin Etelä-Euroopasta, josta se on päätynyt Amerikan mantereelle. Korianteri on ainakin 3000 vuotta vanha yrtti, siitä löytyy maininta myös Raamatun vanhasta testamentista.

Korianterin tuoksu on voimakas ja omalaatuinen, ja sen maku jakaa mielipiteitä. Korianteri on kuitenkin Suomen neljänneksi myydyin yrtti, tillin, basilikan ja persiljan jälkeen. Se kuuluu vahvasti aasialaiseen, etelä-amerikkalaiseen ja myös Välimeren ympäristön keittiöihin. Korianterin lehtiä käytetään liharuokiin, salaatteihin ja kastikkeisiin, ja niitä voidaan käyttää persiljan tavoin valmiin ruuan koristeluun. Korianteripesto on faneille kokeilemisen arvoista. Ei niin tottuneille käyttäjille korianteri yhdistettynä thaibasilikaan pestossa antaa positiivisen pehmeän laskun korianterin käyttöön.

Mausta tuoreella korianterilla wokit tai tortillat, jolloin vahvojen kastikkeiden maut pehmentävät alkuun korianterin makua. Esimerkiksi tacojen tai naan-leivän kanssa jogurttikastike johon on silputtu korianteria maistuu ihanalta. Myös perinteisistä salsa- ja guacamoleresepteistä löytyy korianteria.

Korianteri säilyy parhaiten viileässä. Jääkaapin vihanneslokero on oikea paikka säilyttää tämä makuisa yrtti. Jos kuitenkin joudut säilyttämään sitä huoneenlämmössä, laita ruukkuun vettä ja sijoita pois suorasta auringonpaisteesta.