Syyskuussa 2024 kaksi puutarha-alan pioneeria yhdistää voimansa, kun pitkään alalla toiminut Oksasen Puutarha fuusioituu perinteikkään Pousin Puutarhan kanssa. Molempia yrityksiä yhdistää kaunis tarina päättäväisyydestä, intohimosta viljelyyn ja halusta kasvattaa tuoretta salaattia suomalaisiin ruokapöytiin.
Viljelyä, jolla on pitkät perinteet
Jo 50 vuoden ajan toiminnassa ollut Oksasen Puutarha on ylpeä perheyritys. Juha Oksanen omistaa ja johtaa puutarhaa yhdessä poikiensa Villen, Ilkan ja Ollin kanssa. Puutarhan pitkät perinteet ja perheyrityksen lämpö, sekä aito innostus kasvatuksesta, tuovat toimintaan vastuullisuutta ja pitkäjänteisyyttä.
Oksasen Puutarhan tarina alkoi jo 1970-luvun alussa, kun Iiris ja Kauko Oksanen ostivat tomaattiviljelyyn keskittyneen Koiviston tilan Paattisilta. Vuonna 1973 he vaihtoivat ennakkoluulottomasti viljelykasviksi keräsalaatin, joka oli tuolloin uusi ja vähän käytetty vihannes Suomessa. Keräsalaatti säilyi puutarhan pääkasvina vuoteen 1989, jolloin tuotantoon tuli ruukkusalaatti. Sittemmin tuotevalikoima laajeni muihin salaattilajikkeisiin sekä yrtteihin.
2000-luku toi mukanaan suuria muutoksia kohti entistä kestävämpää kehitystä ja ympäristöystävällisempää tuotantoa.
Vuonna 2007 puutarhan lämmöntuotanto muuttui täysin: uuden kiinteän polttoaineen laitoksen myötä raskasöljy vaihtui uusiutuvaan biopolttoaineeseen. Samana vuonna Oksasen Puutarhasta tuli kaikkien aikojen ensimmäinen Suomessa Laatutarha-auditoitu puutarhayritys, joka sai Laatutarha-tunnuksen käyttöönsä. Vuonna 2012 yritys siirtyi käyttämään kansainvälistä hyvien tuotantotapojen GLOBALG.A.P. sertifikaattia.
Salaatinkasvatuksen edelläkävijyyttä
Pousin Puutarhan historia ulottuu vuoteen 1939, jolloin Eetu ja Aino Pousi ostivat Niittyahon tilan Vehkalahden Kolsilasta. Eetu ja Aino olivat aikansa edelläkävijöitä ja alkoivat voimakkaasti kehittää puutarhatilansa toimintaa. Yli 80 vuoden ajan kauppapuutarhan toimintaa pyörittivät Pousin suvun kolme eri sukupolvea, viimeiseksi veljekset Jarmo ja Ensio Pousi.
Aluksi Pousit kasvattivat vihanneksia avomaalla, mutta 1947 he rakensivat ensimmäisen kasvihuoneensa. 1970-luvulla Pousin Puutarha kasvoi yhdeksi Suomen suurimmista kurkun tuottajista, toisena päätuotteenaan tomaatti.
Salaatin kasvattamista Pousit päättivät kokeilla 1986, ja vuosikymmenen lopulla alkoi voimakas investoiminen salaattilinjastoihin. Vuonna 1995 Pousit ensimmäisinä suomalaisina tarhureina aloittivat jääsalaatin laajamittaisen tuotannon ja toivat jääsalaatin suomalaisten tietoisuuteen. Vuonna 2005 he uudistivat jääsalaatin kasvatustavan ja alkoivat tuottaa aiempaa merkittävästi parempilaatuista jääsalaattia. Kurkun kasvattamisen Pousin Puutarha lopetti 2006, jonka jälkeen keskittyminen siirtyi salaatteihin ja yrtteihin.
2000-luvulla Pousin Puutarha pienensi hiilijalanjälkeään muun muassa siirtymällä led-valaistukseen ja kotimaiseen uusiutuvaan polttoaineeseen. Yksi tunnetuimmista Pousin Puutarhan tuotteista, Juicy-salaatti, lanseerattiin Suomen markkinoille sen erityisominaisuuksien, kuten mehukkuuden ja hyvän säilyvyyden ansiosta, ja se on kasvattanut suosiotaan jatkuvasti.
Yhdistyminen ja yhteinen tulevaisuus
Vuonna 2022 Pousin Puutarha yhdistyi Oksasen Puutarhan kanssa, tuoden yhteen kaksi merkittävää suomalaista puutarhaperinnettä. Yhteiset arvot perheyrittäjyyden, kasvatuksen aidon intohimon ja vastuullisuuden ympärillä mahdollistavat toiminnan kehittymisen entistä ympäristöystävällisempään ja tehokkaampaan suuntaan. Yritys jatkaa toimintaansa Oksasen Puutarhan perinteikkään nimen alla.
Kasvukausi jatkuu
Yhdistyneiden puutarhojen tulevaisuus näyttää valoisalta, kun investoinnit tuotannon kehitykseen ja ympäristöystävällisiin ratkaisuihin jatkuvat edelleen. Oksasen Puutarha haluaa vaalia perinteitä ja kehittää uusia innovaatioita, jotta suomalaiset voivat nauttia tuoreista ja maukkaista salaateista ja yrteistä myös tulevina vuosikymmeninä.
Luottamus ja pitkät asiakkuudet ovat olleet molempien puutarhojen toiminnan kulmakiviä. Yhdessä nämä kaksi puutarhaa jatkavat perinteitään ja kasvattavat suomalaisten ruokapöytiin korkealaatuisia ja ympäristöystävällisiä tuotteita.